Kerrankin oli stressittömät synttärit. Minä kun olen sellainen, että pukkaa stressi päälle pienimpiäkään kutsuja järjestettäessä. Stressi siitä, että on koti siedettävän näköinen ja tarjottavat hyvät. Mies tänäänkin tokaisi, että "sä olet aina noitten tarjottavies kanssa". Niin, mulle olis tärkeetä että olis kaikkee lajia itse tehtyä ja että täytekakun varsinkin kuuluu olla mahdollisimman kauniisti onnistunut. Musta olis varmaan tullut leipuri tai kondiittori, jos en olis hoitoalalle reilu 10vuotta sitten lähtenyt. Oon kyll sellanen "kakkumaakari".  Mutta nyt oli siis siinä mielessä stressittömät kemut, että vain se täytekakku ja kuivakakku olivat itse tehtyjä ja kaupan pakastealtaasta loput. Tämä raskauskin ja sen mukanaan tuomat vaivat, jonka vuoksi olen ollut sairaslomallakin jo, ovat myös yksi syy siihen, etten halunnut nyt liikoja tavallisten synttärijuhlien takia itseäni stressata. Kaikesta sitä voikin ottaa stressin. Ja kun mä otan tälläset stressit yksistä synttäreistä, niin se onkin sit tarina erikseen miten ovat sujuneet kahden lapsen kastajaisvalmistelut..

Illalla käytiin vielä mummulassa, äipän vanhemmilla, ja autoin äitiäni kylvämään salaatinsiemenet. Miesväki kävi katsomassa katiskat, ja kuopus esitteli ylpeänä, kun uskalsi pitää pientä haukea kädessään. Esikoinen ei uskaltanut, on joissain asioissa arempi.

Minua on sitten hoidettu joka kohdasta, piikitetty ja kuunneltu ja sidottu ja vielä kerran piikitetty. Joka kohdan on pitänyt olla kipeä ja myös masuvauvaa on leikki-stetoskoopilla kuunneltu.

Itse asiassa sairasta koiraa on taidettu tänä iltana hoidella kaikista vähiten.  

Sinne jäivät nukkumaan isoon petiin, iskä ja kuopus. Esikoinen meni eilen suoraan hoidosta omaan mummulaan, oma pappa haki. Esikoisella on kaksi isää ja täten oma mummulakin. Esikoisen isä on iskä, joka on huolehtinut pojasta vajaan vuoden ikäisestä. Biologinen isä on asia erikseen, olemassa toki on, muttei lapsen elämässä mukana. Mutta mummu ja pappa ovat, ja hyvät isovanhemmat ovatkin.

Pojat ovat olleet tämän viikon pitkästä aikaa hoidossa. Kiva kun on leikkikavereita, sanoi kuopus tiistain jälkeen. Iskä jäi poikien kanssa loppusyksystä kotiin, irtisanoi itsensä tehdastyöstä ja lähtee syksyllä opiskelemaan. Se oli meidän perheelle ja varsinkin iskälle hyvä ratkaisu. Jos on yhdeksän vuotta ollut työssä, josta ei nauti ja jonne aamu toisensa jälkeen lähtee väkisin, se ei voi olla hyvä asia. Nyt mies on työkokeilussa tulevalle alalleen, sille alalle minne hän sopii ja minne haluaa; hoitoalalle. Sitten meidän perheessä onkin sen alan ihmisiä kaksin kappalein ja lähisuvussa useampikin.

Kun kuopus syntyi tasan kolme vuotta sitten, oli keväinen maanantai-aamu. Laskettuun aikaan oli aikaa vielä parisen viikkoa, mutta vauva oli painoarvioiden ja oman voinnin mukaan valmis syntymään. Edellinen päivä oli epävirallinen käynnistyspäivä, jolloin haravoin lehtiä, siivosin vaatehuoneen, leivoin ja siivouksen lisäksi kaksi muutakin kuulua S-keinoa tuli illan aikana tehtyä. Ja nämäpä keinot tepsivät, sillä jo alkuyöstä (heti sen yhden maagisen S:n jälkeen) supisteli parin tunnin ajan, mutta sitten supistukset loppuivat. Heräsin sitten supisteluihin aamulla puoli kuuden aikaan ja jossain välissä kävin miehelle sanomassa, että "meille syntyy varmaan tänään vauva, mutta ei hätää, nuku vaan". Tuleva iskä kyllä koitti vielä nukkuakin, mutta kuunneltuaan puhkimistani, nousi ylös. Puoli kahdeksalta auto starttasi noin tunnin matkalle sairaalaan. Äitini oli ensin hakenut esikoisen ja oli sitä mieltä, että olisi pitänyt lähteä jo aikoja sitten, lähtiessä kun supistuksia tuli kolmen minuutin välein. Lapsivedet tulivat puolessa välissä matkaa ja mies jo hieman hätäili, että ehditäänkö ajoissa perille. Hyvin ehdittiin; poika syntyi tunnin päästä sairaalaan menosta klo 10.10.  Kuopus oli tosin ensin tulossa väärässä asennossa, mutta kun asento korjaantui oikeaksi, niin kaikki sujuikin sutjakasti. Poika oli hieman sinertävä syntyessään ja tuore iskä tokaisi myöhemmin luulleensa vauvaa ensin "neekeriksi". Painoa vauvalla oli 3870 g ja pituutta 51cm.

Ja niin se vaan on kolme vuotta tuosta päivästä vierähtänyt.  Kuopus oli juuri käynyt 1,5-vuotisneuvolassa, kun edellisen kerran päivitin tätä päiväkirjaani. Ero vilkkaaseen ja uteliaaseen, muutaman sanan puhuvaan, tutti suussa kulkevaan vaippaikäiseen on valtava!  Nyt meillä asuu omatoiminen ja iloinen papupata, joka pääsi päivävaipasta eroon vuosi sitten ja kokonaan vaipoista eroon joulun alla. Tutit kuopus kävi lahjoittamassa lelukaupan tädille marraskuussa ja palkinnoksi tästä urheasta suorituksesta palkintona oli lelu, Tomi Traktorin kaveri Reetu. Meillä tämä tapa, että tutit vietiin oikeasti jonnekin kotoa pois, eivätkä tutit vain salaperäiseti kadonneet, oli toimiva juttu. Parina iltana poika kysyi tuttia ja nauroi itsekin päälle, kun muisti että nehän on nyt lelukaupan tädillä.

Huomenna vietämme synttäreitä, juhlimaan tulevat isovanhemmat, kummit sekä äipän ja iskän sisarukset. Iskä on yhden lahjan aamulla antanut ja töistä minun tieni menee lelukaupan kautta kotiin, lahjalistalla "sairas koira" (ihan tavallinen pehmokoira, joka ilmeisesti kuopuksen mielestä näyttää surullisine silmineen sairaalta) sekä lääkärin tarvikkeet.

Tavallisen lapsiperheen arjessa ehtii puolessatoista vuodessa tapahtua paljon - lapset kasvavat ja kehittyvät ja vanhemmat myös siinä sivussa.

Esikoinen on nyt 5,5-vuotias reipas nuorimies, joka aloittaa syksyllä eskarin. Kuopus täyttää huomenna 3-vuotta. Meidän perheeseen odotetaan kolmatta syntyväksi elokuussa.

Yritän silloin tällöin kirjoitella meidän arjen touhuista.