Lauantaina lähdettiin miehen kanssa Tuurin kyläkauppaan retkelle. Ja ainahan sieltä löytyy kaikenlaista, keskimääräinen kauppalasku tuon retken jälkeen 2-3 kertaa vuodessa on 200 euroa. Tällä kertaa meni se ja vähän päälle, sillä ostin itselleni Nahkapaikasta takin ja kengät yht. 110 euroa. Takki oli 100 euron takki, mutta se oli alennuksessa ja maksoi vain 50 euroa. Eli ostin 60 euron kengät. Viimeksi olen ostanut yhtä kalliit kengät varmaan teininä, kun piti saada jotkut mukamas tosi upeat Vagabondit. Eli myönnetään, en ole kenkäihminen. En normaalisti halua maksaa 60 euroa kengistä, mutta nämä kengät halusin ja ostin. Sain melkeinpä rytmihäiriöitä, kun olin kokeillut kenkiä ja lähdin kaupasta pois, kun ajattelin etten hanno niitä ostaa. Ja sitten jouduin hetken päästä menemään takaisin kauppaan ja kassan kautta pois.

Lisäksi ostimme olohuoneeseen toisen lampun, kuopukselle kumpparit ja yöpaidan, esikoiselle piirrustusvälineitä, miehelle puhelimeen akun ja kaikkea muuta.

Ostin ruskean mokkatakin, enkä ole vielä oikein sinut uuden takkini kanssa. Se on niin...karvainen. Ja onkohan se liian "nuorekkaan näköinen" minulle, melkein kolmekymppiselle... Makutuomarina mukana ollut aviomies milteinpä pakotti minut ostamaan juuri tuon takin, kun se on kuulemma kuin minulle tehty. Lisäksi anoppi ja oma äitini arvostelivat takin hyväksi, mutta...No, jospa se siitä. Ajan kanssa. Toivottavasti.

jatkunee myöhemmin, kun lapset ovat ensin saaneet iltapalaa...

Lapset saivat iltapalansa (isomman lemppari iltapalaa, Helmi-puuroa) ja ovat jo untenmailla. Äkkiä uni voittaa. Isompi sai viikonloppuna nukkua yhden yön meidän keskellä ja nyt sitten itkua vääntämällä yritti päästä taas sinne. Vaikka lattialle patjalle meidän viereen olisi kelvannut. Tavaksi ei oteta, se on pojalle sanottu. Viikonloppuna saa tulla viereen ja jos näkee pahoja unia tai jotain muuta ikävää tai jos on kipeä. Mutta muuten vaan ei. Jokaisella oma petinsä meidän perheessä. Emme siis ole perhepetiläisiä. Mutta siinäkin asiassa jokaisella perheellä oma tapansa ja tyylinsä ja jokaisen perheen tapa on itselle paras. Olisi se joskus ihanaa kuunnella pienen tuhinaa siinä vieressä, mutta vain silloin tällöin.

Pienempi on taas flunssassa, yskäinen ja räkäinen. Lauantaina aamulla, ennen kuin lähdimme Tuuriin, pojan hengitys tuntui vähän vinkuvan. On vinkunut pienesti aikaisemminkin. Mutta kun tulimme kotiin, vinkui kuopus jo sen verran, että käytin poikaa päivystyksessä. Otettiin sitten vähän spriiralla Salbutamolia ja johan auttoi. Vähän pojan hengitys vinkui kotiin tullessa, mutta yö meni jo rauhallisesti.

Niinpä niin, "tieto lisää tuskaa", pitää jälleen paikkansa. Kaiken lisäksi miehen puolella on suvussa keuhkotautista-sakkia, joten sukurasitettakin hieman löytyy. Toivottavasti ei siis astmaa ole tulossa. Ei välttämättä, mutta kaikki ajatukset käyvät mielessä. Sekin. Ensi viikolla on pojalla korvakontrolli.