Sisäinen kello on olemassa, kyllä minäkin sen tiedän. En saanutkaan eilen herätyskelloa eli puhelinta yöpöydälle, koska jätin sen toiseen huoneeseen latautumaan. Ajattelin illalla, että kyllä minä herätyksen kuulen toisestakin huoneesta. Alitajunnan sisäinen kello herätti minut 10 minuuttia ennen herätyspiippausta - alitajunnassa varmasti pelkäsin, etten herätystä kuulekaan. Mutta vaikka minun sisäinen kello toimikin tänä aamuna, niin silti luotan enemmän herätyskelloon. Tai siis siihen "herätyspuhelimeen", puhelinherätykseen.

Aamulla oli ihana sumu, usva, maassa. Ja aurinkokin pilkisteli.

...lisää myöhemmin...

Nyt on kello jo yli kymmenen illalla ja talo hiljainen. Kuopus nukkuu, mies katsoo televisiota. Esikoinen on edelleen mummulassa, on jo ikävä. Huomenna tulee poika kotiin. Teho-osasto loppui äsken. Se on viikon televisio-ohjelmien kohokohta ja herkkämielisenä ihmisenä olen joka kerta tippa linssissä. Hyvä sarjahan se on, eikö totta ! Itse olen alusta asti sitä seurannut ja aina tykännyt. Seiska-lehtihän listasi sen viimeviikon katsotuimmaksi ohjelmaksi, joten tykkäävät siitä muutkin.


Aamulla ajatuksissa oli sisäinen herätyskello, nyt illalla biologinen kello. Toisillahan tämä kehon lapsen haluamisesta ilmoittava kello ilmoittaa olemassa olostaan jo parikymppisenä ja toisilla kello pärähtää käyntiin vasta lähempänä 30 tai 40 ikävuotta. Itsekin olisin jo alle parikymppisenä halunnut lapsen ja muistan monia öitä itkeneeni vauvankaipuutani. Esikoinen syntyi sitten kun olin 23-vuotias ja aikaisemmin en ehkä olisi ollutkaan kypsä äidiksi. Oikeastaan biologisen kellon tikittäminen taitaa tarkoittaa sitä, kun ikää tulee enemmän ja otollisimmat lapsensaantivuodet alkavat olla jo takanapäin. Yli kolmekymppisten kellon oletetaan jo pirisevän ja 4kymppisten jo melkeinpä raksuttavan viimeisiään.

Meidän perheessä tikittää nyt , ei kylläkään minun kelloni, vaan miehen. Puhuimme miehen kanssa tänään asiasta pitkät tovit: mies haluaisi jo uuden vauvan. "Eikö sellainen pieni tytön tyllerö olisi ihana", hän sanoi. Esikoinen on kohta 4 ja kuopus täytti toukokuussa vuoden. Ja oikeastihan meillä on jo kolme poikaa, kun mukaan lasketaan miehen eppuluokkalainen. Olisihan siinäkin jo katrasta kerrakseen. Miehen kanssa haluaisimme kyllä vielä kaksi lasta lisää, " jos luoja vaan niitä meille suo". Molemmat tykätään lapsista ja molemmat ollaan nelilapsisesta perhestä. Aikaisemmin oli miehen kanssa puhetta, että suunniteltaisiin kolmatta vauvaa syntyväksi sinä vuonna kun esikoinen on eskarissa, että olisi sitten äiti kotona laittamassa pientä koululaista koulutielle.

Miehen puheiden lomassa aloin miettimään, että olen nyt 27-vuotias ja jos haluaisin vielä kaksi lasta, niin toisen aika kyllä varmaankin lähivuosina olisi. Suomessahan ensisynnyttäjien keski-ikä taitaa olla nyt n. 29-vuotta, että sen puoleen ei hätä ole. Mutta mies haluaisi uuden vauvan nyt, heti kohta. Minä en ihan vielä. Vaikka kyllä täytyy myöntää, että kun mies alkoi asiasta puhumaan, niin itselläkin alkaa ajatus aivoissa muhimaan. Mutta haluaisin olla vähän aikaa rauhassa töissä, pätkätyöläisen täytyisi yrittää pitää jalkaa oven välissä ja minulla se jalka pitää tällä ovea auki. Ja muutenkin, kuopushan oli ihan vasta äsken vauva ja juuri olin lasten kanssa kotona. Siis selittelyistä viis, mutta aivan heti en haluaisi.

Vuodenvaihteessa mietimme asiaa uudelleen ja sitten jos siltä tuntuu, niin sitten lähtee kierukka pois ja vauva tilaukseen... Kuopus sai alkunsa kuukauden kierukan pois oton jälkeen, että jos seuraavallakin kerralla tärppäisi yhtä helposti, niin reilun vuoden päästä meillä saattaa olla jo vauva.. (apuva, itse asiassa vuodenvaihde on jo kohta joten voi olla että aivan silloin ei ole mieleni muuttunut. Tai sitten ehkä on.)